Kepa

Tennisseura Kuusamon Eräpallo

Etusivu

Tervetuloa Tennisseura Kuusamon Eräpallon sivuille!

KEpa on jo toistakymmentä vuotta pystyssä ollut ja Kuusamon ainut tennisseura, jonka toimintaa on vedetty muutamilla henkilöillä ja jäsenillä pitkään. Viime vuosina tilanteeseen on kuitenkin saatu lisää virtaa seuraan tullessa tuplasti lisää jäseniä ja tällä hetkellä meitä on kahdeksan. Seuratoiminta on vielä toistaiseksi aika hiljaista ja vuoden “kohokohdat” onkin muutamat itsejärjestämät kisat, mihin myös kaikki muutkin tenniksen ystävät ovat tervetulleita pelaamaan.

Kuluva kausi on ollut melkoinen vuoristorata pelaamisen merkeissä. Ensin kylältä lähti kaikki kolme hiekkatekonurmikenttää uudisrakentamisen tieltä, joten meille tenniksen pelaajille jäi vain luu käteen. Ja kun Kuusamon ainut, 20km päässä sijaitseva Oivangin hiekkatekonurmikenttäkin oli kielletty käytöstä, olemme joutuneet tyytymään asfalttikenttään, joka sijaitsee keskustassa. Näillä lähtökohdilla olemme kuitenkin niin innostuneet kilpapelaamisesta, että olemmekin jo kiertäneet muutamia lähi-alueen turnauksia pelaamassa kunnon kentillä ja menestystäkin harjoituksen puutteesta huolimatta on jokseenkin tullut.

Kuusamoon on lupailtu neljää uutta hiekkatekonurmikenttää tämän kesän aikana, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtanut, missä ovat kentän tekijät? Noh, odottavan aika on pitkä!